Tapiolan pysäköintiä kehitetään

Tapiolan keskuksen pysäköintipaikat keskitetään uusiin maan alle louhittaviin pysäköintilaitoksiin.

Tapiolan keskuspysäköinti on Suomen ensiluokkaisinta pysäköintitilaa maan alla. Tapiola Parkin ensimmäinen vaihe valmistui keväällä 2013, jolloin Tapionaukiolle valmistui 450 asiakaspysäköintipaikkaa kauppakeskus AINOAn vierelle ja Sokos Hotel Tapiola Gardenin edustalle ja toisen vaiheen avajaisia vietettiin 19.3.2016. Tapiola Parkin yhteensä 2000 pysäköintipaikkaa sijaitsevat suoraan keskuksen alapuolella, mikä takaa hyvä yhteydet koko Tapiolan keskuksen alueelle. Pysäköintitilojen yhteyteen rakennetaan liiketiloja palvelevat keskitetyt huoltotilat. Maanalaisen pysäköinnin ja huollon ansiosta ajoneuvoliikenne on mahdollista ohjata maan alle ennen keskuksen aluetta, mikä takaa autottoman kävelykeskustan rakentamisen koko Tapiolan keskuksen alueelle.

Tapiola Park on kokonaisuudessaan Suomen suurin yhtenäinen julkiseen käyttöön louhittu luolasto. Parkkihallista on suorat liukuporras- ja hissiyhteydet kauppakeskus AINOAan sekä useita hissiyhteyksiä kävelykeskustaan, muun muassa kulttuurikeskuksen ja muiden palveluiden ääreen. Pysäköintilaitoksen suunnittelussa on panostettu yksityiskohtiin muun muassa tiikkipuuta, liuskekiviä ja taustavalaistuja lasipintoja käyttämällä. Pysäköintihallin seinät sekä ylimmän tason katto ovat ultramariinin sinikseksi maalatut.

Tapiola Parkissa on yli 2000 maanalaista pysäköintipaikkaa: 1680 neljässä tasossa (P1-P4), joista kaksi alimmaista metron liityntäpysäköinnin käytössä. Vuonna 2013 avatussa osassa (P0) on 330 maanalaista paikkaa. Liikuntarajoitteisille on varattu 42 paikkaa ja vähäpäästöisille autoille 32 paikkaa. Tapiola Parkin kokonaispinta-ala on 83 470 m2, eli luolastoon mahtuisi esimerkiksi Helsingin olympiastadion tai neljä eduskuntataloa.

Havainnekuva vuonna 2016 avautuneesta Tapiola Parkista

Tapiola Park on kuuden kiinteistöyhtiön sekä Espoon kaupungin ja Länsimetron omistama kiinteistöyhtiö, jonka suurin omistaja on LähiTapiola. Pysäköintilaitoksen investointi on noin 115 miljoonaa euroa. Tapionaukion pysäköintilaitoksen pääsuunnittelija on Arkkitehtitoimisto HKP Oy/arkkitehti Jukka Hyvämäki, rakennuttamistehtävistä on vastannut Indepro Oy ja pääurakoitsijana toiminut Lemminkäinen Infra Oy. Pysäköintilaitoksen toimivuuteen ja sisämiljöön suunnitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota.

Tapiolan keskuksen uudistamisen käynnistämistä symbolisoivan Tapionaukion pysäköintilaitoksen peruskivi muurattiin 15.9.2011. Hetki oli historiallinen, koska samana päivänä oli kulunut tasan 50 vuotta Tapiolan keskuksen ikonin, Keskustornin, valmistumisesta.

Katso Swecon video Tapiolan keskuspysäköinnin rakennesuunnittelusta täältä.

Lisätietoa Tapiolan pysäköinnin kehittämisestä
Antti Mäkinen 
puh. 050 5931339

Tapiolan kehittämisprojektinjohtaja 

Espoon kaupunki